Mesolangat ikääntymismuutosten hoitoon

Mesolangat

Mesolankoja on käytetty ikääntymismuutosten hoitoon jo vuosikymmenien ajan. Mesolangat valmistetaan turvallisesta polydioksanonista, jota käytetään mm. kirurgisissa toimenpiteissä haavojen ompeluun. Polydiaksanoni on äärimmäisen ohutta ja hajoaa ihossa itsestään (ns. sulavat tikit).

Mesolankojen hyöty ja vaikutukset perustuvatkin injektoitavien lankojen aiheuttamaan prosessiin ihossa, jonka seurauksena iho rupeaa itse kehittämään uutta kollageenia ihoon.

Kenelle mesolangat sopivat?

Mesolankahoidot soveltuvat erityisen hyvin ensimmäiseksi anti age -hoidoksi, hoidot sopivat kaikille yli 18 vuotta täyttäneille, mutta tyypillisesti mesolangat tulevat ajankohtaiseksi hoitovaihtoehdoksi noin 30 ikävuoden jälkeen. Hoitomuoto on erityisen suosittu 30-45 -vuotiaiden asiakkaiden keskuudessa.

Ihon ikääntyminen & mesolangat

Ikääntyminen vaikuttaa monella tavalla kasvojemme ulkonäköön. Ryppyjen ja juonteiden lisäksi ihon veltostuu ja kasvonpiirteet voivat laskeutua, muuttaen ulkonäköä usein jopa enemmän kuin yksittäiset juonteet. Kasvonpiirteiden laskeutuminen näkyy mm. kasvojen muodon muuttumisena, jolloin esimerkiksi ennen ovaalinmuotoiset kasvot voivat saada neliömäistä muotoa. Laskeutuminen näkyy erityisen herkästi alakasvoissa (kaksoisleuka) sekä leukalinjassa (hamsteripussit), sekä leukalinjan levenemisenä. Mesolankahoidot sopivat erityisen hyvin kasvojen muotoiluun ja kohottamiseen.

Mitä alueita mesolangoilla voidaan hoitaa?

Kasvojen juonteet:

  • otsa
  • silmänympärysiho
  • keskikasvot
  • suun alue

Kasvojen kohotus:

  • posket
  • leukalinja
  • alakasvot

Kaulan alue:

  • kaksoisleuka
  • veltostunut iho kaulassa

Dekoltee

Konsultaatio mesolankahoitoon

Ennen mesolankahoitoa hoitava sairaanhoitaja keskustelee asiakkaan kanssa hänen terveydentilastaan ja toiveistaan, hoidon tavoitteista, kontraindikaatioista, mahdollisista reaktioista ja riskeistä sekä jälkihoito-ohjeista. Konsultoinnilla varmistetaan, että hoitomuoto on asiakkaan ongelmaan paras mahdollinen ratkaisu kyseisen ongelman hoitoon.

Konsultaatio voidaan tehdä hoidon alussa, jolloin sinun ei tarvitse varata erillistä aikaa konsultaatioon.